Happy Ending
1h 36min
8,00 - 10,00 €
 
Happy Ending
 

HAPPY ENDING on romanttinen komedia ikääntymisen kauneudesta.
Helle on odottanut vuositolkulla, että hänen työnarkomaani puolisonsa Peter jäisi vihdoin eläkkeelle ja pariskunta voisi aloittaa leppoisat eläkepäivät ilman arjen kiireitä. Helle haaveilee pariskunnan matkustavan maailman ympäri, mutta Peterillä on kokonaan toiset suunnitelmat. Kun Peter tulee viimeisen työpäivänsä päätteeksi kotiinsa, on hänellä varsin yllättäviä uutisia. Mies on ostanut osuuden viinitilasta ja pistänyt hankkeeseen likoon pariskunnan kaikki säästöt. Peterillä ei liioin ole kummoisia odotuksia vuosikymmeniä kestäneeltä avioliitolta, vaan ikämies vilkuilee innolla uusiin suuntiin myös parisuhderintamalla. Onnelliset eläkepäivät alkavat täysin eri merkeissä, kuin Helle koskaan kuvitteli, mutta yhtä kaikki, elämä on edelleen täynnä mahdollisuuksia ja suuria unelmia.
Hersyvää tanskalaiskomediaa tähdittävät Birthe Neumann ja Kurt Ravn. Elokuvan on ohjannut Hella Joof.

 
 

Ei esityksiä valittuna päivänä

 
|
&nsbp;

Tulossa

Maksuvälineet

 
 
Sijainti: Vihdin Kino / Arkisto /